Sain nelikymppisillä lahjaksi Tiinan voimaannuttavan valokuvauksen. Ensin teekupposen äärellä, Tiinan studiolla, mietimme, mitä haluaisin elämääni enempi ja mitä haluaisin vahvistaa. Vaikka sen suurempaa eksistentiaalista ikäkriisiä ei nelikymppisyys ollut tuonut, oli mahtavaa pysähtyä miettimään, että kuka minä olen nyt ja mitä tarvitsen. En halua sanoa, mutta sanon silti, koska miksipä ei: olen aikuinen nainen, lapset ovat kasvamassa isoksi ja tilaa omille ajatuksille ja olemiselle on yhä enempi. Teemaksi valikoitui itsevarmuuden vahvistaminen, varmuutta olla minä itse, juuri tässä. Ja nyt. Kuka on nelikymppinen Eve, mistä minä olen tullut ja mihin olen menossa, kun todellakin oma ikä on paras ikä. Lähdimme tutkimaan kuinka valokuvauksen avulla tätä voisi ilmentää. Tiina ohjasi keskustelua lempeästi kysellen ja kuunnellen. 

Aika nopeasti näin, että kuvissa tulisi olla jotain vihreää, ja isot korvikset. Ensin mietin merta, sitten metsää ja kallioita, mutta sitten mieleen alkoi piirtyä peltomaisema. Niin pitkään yritin olla sielultani kaupunkilainen tai rauhoittua meren pauhusta ja käkkärämännyistä rantakalliolla, mutta kyllähän se sielu lepää ja ajatus kulkee maalaismaisemassa, pellon laidalla. Kuviin alkoi piirtymään myös okran sävyjä. Puimuri pellolla ja kypsyneen viljan lämmin tuoksu loppukesän aurinkoisina päivänä ja niin edelleen. Hakeudun sielunmaisemaani pellon laidalle, kun tarvitsen tilaa ajatuksille. Ei kai ollut ihan sattumaa, että aikoinaan opiskeluvaihdosta (Canada!), Kalliovuorten villistä lännestä mukaan tarttui ihka oikea cowboy-hattu. Halusin mukaan ripauksen sitä kaupunkia ja tanssia, joten mekko ja isot korvikset olivat seuraava selviö. Sekä huulipuna, pitäähän aikuisella naisella huulipunaa olla. Ja pientä tuiketta.

Sain mukaani muistikirjan, johon kirjasin ajatuksiani, suunnitelmia kuvauksen suhteen ja sitten ihan vaan tuntemuksia, mitkä asiat ovat vaikuttaneet itsevarmuuteeni vuosien varrella, ja ehkä ajattelemaan asioita uudelta kantilta - kyseenalaistamaan omat oletukset eri rooleista ja miettimään asioita vuosien varrelta monelta eri kantilta. Kun hanat sai auki, muistikirjaa tuli kirjoitettua jännetuppitulehduksen uhalla. Tekstiä ja ajatuskarttaa alkoi syntymään, olipa kiva kirjoittaa välillä ihan paperille! Kirjoittelin ylös myös laulujen sanoja, joita olen vuosien aikana mukanani kuljettanut. Suurien ajattelijoiden sanoja, tulkintoja ja ajatuksia, joita kävin läpi.

Kuvaukseen tarttui mukaan merkityksellisiä asioita ja esineitä vuosien varrelta ja muutama uutuus. Olin pitkään katsonut yhtä mekkoa ja lopulta olin päättänyt sen tilata, vaikkei erityistä tarvetta sille tilaushetkellä ollut, ja kappas, sehän istui cowboy-hatun kanssa kuin nakutettu. Oma kuppi. Synttärilahjaksi saatu sormus. Villatakit. Näin kuvissa myös liehuvia tekstiilejä, puhtaat valkoiset lakanat narulla ajatuksella, vihreällä maustettuna. Mummon virkkaama päiväpeitto. Ihka ensimmäinen oman sängyn päiväpeitto, muistan kun sain sen ala-asteella ja tunsin olevani iso tyttö, kun minulla oli sähäkkä päiväpeitto sängyn päällä. Ja kuvauslokaatioksi vahvistui, noh, yllättäen, pelto.

Kuvauspäivä siirtyi pariin kertaan, ensin huonon sään vuoksi ja toisen kerran kun olin itse kipeä. Toisaalta nämä olivat vain vahvistuksia siitä, että jotain hyvää ja odottamisen arvoista oli tulossa. Itsevarmana mietin, että #tulkoonmitävaan. Mutta koittihan se sitten, aivan mahtava päivä! Aikaa oli, lokaatioita, meikkejä ja asuja oli mietitty etukäteen, mutta kuvaus soljui lempeästi ilman turhaa kiirettä tai suorituspaineita. Peili jäi matkasta pois ja kerran taisin muistaa huulipunaa lisätä.

Parasta oli, että en ollenkaan nähnyt kuvia kuvauspäivän aikana. Tiina varmisti kuvien laadun aika ajoin, mutta muutoin keskityttiin vain minuun ja läsnä olemiseen, eikä tuijoteltu ruutuja. Sain vetää koko päivän ihan muina oman elämän tyrabankseina. Toisaalta kuumottavaa, toisaalta oikein vapauttavaa. Vaikka kuvaus toteutettiin pellolla, ensilumien aikaan pikkupakkasessa, oli minulla koko ajan tosi lämmin olo. Kylmyys iski vasta, kun totesimme kuvaukset kuvatuiksi. Autolla minulla oli todella rauhallinen ja lämmin olo sisältä päin. Ajatustyö ja muistikirjan kirjoittaminen ei todellakaan loppunut kuvaushetkeen, päinvastoin, ajatuksia tulvi päähän ja kirjasin niitä kuvauksen jälkeenkin.

Viimein koitti kuumottava kuvienkatselmusilta. Pienen tauon jälkeen oli kiva palata omien ajatusten ja kuvien pariin Tiinan kanssa. Sain nähdä kaikki kuvat ja sieltä löytyikin 16 suosikkikuvan sarja. Vaikka sitä ei sinänsä haettu, löytyi kuvista myös yksi kuva jonka nimi on kuin onkin: "Eve 40v". Potretti, jossa Eve on läsnä ja yksi tuulessa leijuva hiussuortuva tuo kuvaan eloa ja rikkoo liiallisen täydellisyyden. Joidenkin kuvien tunnelmasta lähtee soimaan tietty melodia tai biisi omassa päässä. Lisäksi sain myöhemmin isomman setin kuvia, joihin palata. Hassua kyllä, näistäkin kuvista nousi uusia suosikkeja muutama lisää. Eikä tämä voimaannuttava matka ole vieläkään päättynyt, kirjoittelen kirjaa varmasti niin pitkään kuin sivuja riittää, ja toki voin ostaa uuden ja taas uuden. Mahtava matka, joka jatkuu omissa ajatuksissa vielä pitkään. <3